Maailma on aina ollut epäreilu heikompiosaisille, mutta Japanissa tapahtuneen ydinvuodon seurauksena muuttui kaikki kertaheitolla. Yllättäen ihmiset huomasivat omaavansa kaikenlaisia kykyjä, jotka kukin vaikuttivat eri tavalla ja aiheuttivat näkyvän muutoksen kussakin. Osalla saattoi kyseessä olla ruumiinosan muuttuminen, värin vaihtuminen, syntymämerkki jossain kohtaa kehoa ja osalla jopa muodonmuutos kokonaan. Kyvyt olivat osalla heikompia, osalla vahvempia, mutta yhteistä tällä kaikella oli nouseva pelko enemmistönä olevien tavallisten keskuudessa. Kukaan ei tarkkaan tiedä, mikä on aiheuttanut muutoksen, mutta tutkijat ovat olettaneet isona tekijänä olevan geneettinen muutos jossain kohtaa geenivirtaa. Ihmiskunta jakautui aiempaa voimakkaammin kahtia, jonka myötä kykyjä omaavia alettiin jahdata kuin katukoiria konsanaan. Vain harva kykenee piiloutumaan kykyjensä kanssa tavallisten ihmisten joukkoon ja kehenkään et voi luottaa valtioiden tarjoamien palkkioiden johdosta. Maailman karuus iski kunnolla ja ihmisten ahneus kasvoi kasvamistaan jopa valheellisten ilmoitusten tullessa ongelmaksi palkkiorahoja kaipaavien ahneuksissa. Etenkin köyhät alkoivat huomata tilaisuuksiaan ja yksi näistä oli Miranda Hale, joka työskenteli prostituutiossa. Vasta 18 vuotta täyttänyt nainen oli muuttanut Amerikkaan unelmiensa perässä. Karu totuus iskeytyi kuitenkin vasten kasvoja nopeasti ja helpon rahan perässä hän lyöttäytyi parittajan alaisuuteen. Virheitä sattuu ja huolimattomuuden seurauksena Miranda huomasi pian olevansa raskaana, synnyttäen pienen tyttövauvan hämyisessä sairaalassa Las Vegasin syrjäkujilla. Mirandan ei alkujaankaan ollut tarkoitus lastaan pitää, hän ei halunnut ryhtyä äidiksi, mutta abortin saaminen oli ollut mahdoton ja lapsen adoptioon saattaminen toisi lisätuloja. Ei hän tosin alkuun osannut edes kuvitella paljonko, mutta nähdessään tyttärensä eriparia olevat silmät, tiesi hän mitä olisi edessä. Vain kahden päivän ikäisenä vauva luovutettiin viranomaisille, jotka kiidättivät nyytin epäröimättä paikalliseen laboratorioon lisätutkimuksiin. Oli sanomattakin selvää, että lapsella oli kyky, mutta vielä ei osattu vastasyntyneestä sanoa, mitä heillä olisi vastassa myöhemmin.
Valtioiden alaisuudesta löytyi monenlaisia tutkimuslaitoksia, joista kuhunkin pyrittiin pelkän tappamisen sijasta keräämään erilaisia kykyjä omaavia jatkoa varten. Tiedon saaminen oli äärimmäisen tärkeässä asemassa monien päättäjien mielestä, mistä syystä Adelice Lauren Meadow -nimen itselleen saava vauvakin asetettiin tarkkailun alle. Kärsivällisyys oli valttia, mutta katsellessaan lasta eivät tutkijat osanneet alkuunkaan ennustaa tämän kykyä. Näkyvistä merkeistä ainoa oli eriväriset silmät, joista vasen oli kuin sulaa kultaa ja oikea tummanruskea. Huonosta kasvuympäristöstä ei voinut alkuunkaan puhua, lähtökohtiin nähden, vaikkei laboratoriota voinutkaan millään tapaa kuvata vakaaksi ja lapsilähtöiseksi. Ympärillä oli aina erilaisia aikuisia eikä Aliceksi kutsuttu tyttö oikeastaan koskaan nähnyt muita lapsia ensimmäisinä vuosinaan. Alusta alkaen hänelle tehtiin erilaisia testejä ja puhumaan oppimisen jälkeen niitä lähdettiin vaikeuttamaan. Laboratiossa eläminen muovautui lapsen normiksi, ulkomaailman ollessa lähinnä harvinaista herkkua. Lähes kaikki ihmiskontaktit olivat Alicen kohdalla tutkimusmuotoisia, jonka seurauksena erilaiset tunteet ja niiden ymmärtäminen ei koskaan ole tullut Alicelle tutuksi. Tutkijat keskittyivät pääosin löytämään kaiken tarvittavan tiedon jopa lapsen leikeistä, mutta siitä huolimatta heillä meni kuusi vuotta saavuttaa päätökseen ensimmäinen vaihe. Vasta siinä vaiheessa alettiin ymmärtää tutkimuskohteen 5391 kykenevän näkemään, mitä kykyjä muut omasivat. Se oli kuin joku olisi kuiskannut tiedon lapsen korvaan, hänen osoittaessa erästä tutkijaa kesken leikkien ja kysyessä täysin ymmärtämättä tilannetta, miten tällä oli mahdollista kulkea seinien läpi niiden ollessa niin kovia. Kysymys herätti valtavan kohun tutkijoiden keskuudessa Alicen lähinnä palatessa leikkeihinsä. Hänellä ei koskaan ollut ketään varsinaisesti läheistä, hän vain otti osansa kaikista tutkijoista ja kirjojen perusteella muovasi itselleen kuvaa suuresta perheestä, johon kuului. Kysellessään hänelle vastattiin totuudenmukaisesti vanhemmista ja selitettiin, kuinka häntä haluttiin oppia ymmärtämään, miten hän oli erilainen muihin nähden. Ei siis voitu sanoa tutkimuslaitoksen olevan huono kasvuympäristö, enemmänkin erilainen ja monella tapaa kliininen, jossa jätettiin lapsen osalta pois erilaiset tunnetaidot ja niiden ymmärtäminen.
Helposta lapsuudesta ei voida kuitenkaan puhua, vaikka keneltäkään sisaruskolmikosta ei puuttunutkaan yhtään mitään. Varakkuus toi pieniä etuoikeuksia mukanaan, mutta vanhempien odotukset olivat silti korkeat. Koulujen alettua Cleopatralla oli isot saappaat täytettävissä molempien veljien oltua erinomaisia koulussa arvosanojen osalta. Urheilu, luonnontieteet kuin taideaineetkin olivat sujuneet kaksikolta helpolla, joten nuorimmainen sai teräviä katseita ollessaan vain keskivertoa alkuun. Tytön ei kuitenkaan ollut helppoa sujahtaa koulumaailman kuvioihin. Hän oli pienestä pitäen ollut lähinnä kohteliaisuuksien ja käytöstapojen ohjaamana ainoiden leikkikavereiden oltua lähinnä veljet sen minkä olivat ehtineet omilta menoiltaan, joten lapselle tuotti vaikeuksia löytää ystäviä. Sopeutuminen parinkymmenen lapsen joukkoon oli haastavaa ja vasta kolmannen vuoden alussa alkoi Cleopatra löytää ystäviä. Koulumenestyskin lähti moisen myötä vahvaan kasvuun, vanhempien nalkutuksen vaihtuessa kehuiksi ja ylpeydeksi. Alun vaikeudet osoittautuivat myös syntyneen lievän dyslexian aiheuttamana, jolloin diagnoosin saaminen antoi uutta puhtia kaikelle, kun kirjainten hyppiminen sinne tänne ei enää tuottanutkaan sen suurempia vaikeuksia. Ystävien saamista oli myös hankaloittanut kiusaaminen, jota tytön nimi toi mukanaan. Cleopatra vaihtui nopeasti Chloeksi, kaikkien ystävien ja opettajien alkaessa käyttää sitä ja vain perheen keskuuteen jäätyä Cleopatra. Kiusaaminen jätti jälkensä varhaislapsuuteen kuitenkin, jolloin Chloe pääsi kuorestaan vasta lähempänä teini-ikää. High Schoolista hän löysikin parhaan ystävänsä Samanthan, jonka myötä varautunut Chloe pääsi kuorestaan ja villi nuoruus salaa vanhemmilta pääsi alkamaan. Ja villillä tarkoitetaan nimenomaan villiä nuorten naistenalkujen ottaessa ilon irti San Fransiscon piireistä vapaa-ajalla sen minkä ehtivät koulunkäynniltä. Chloen veljet toki tiesivät sisarensa menoista, mutta vastaavasti tiesi myös Chloe näiden menoista, joten heillä oli keskenään yhteisymmärrys – jonka lisäksi veljet toimivat sisarensa henkivartijoina jo pelkkien nimien muodossa.
Kouluiässä Alicelle alettiin opettamaan yksityisopettajan toimesta perusaineita, kuten matematiikkaa, kirjoittamista ja luonnontieteitä. Hän pääsi ulos enemmän liikkumaan ja oppi vähän kerrallaan ratsastusta, arjen muovautuessa nyt erilaiseksi ja maailman kasvaessa oman asuinhuoneiston ulkopuolelle entistä enemmän. Samalla hänelle alettiin tehdä aiempaa haastavampia testejä Alicen kohdatessa nyt uusia ihmisiä, katsoessa näiden kykyjä. Hänelle näytettiin elokuvia, haastatteluita, dokumentteja ja annettiin kohdata käytävillä vieraita kaiken aikaa selvittäen missä tilanteessa hän näki kyvyt ja missä ei. Hänestä otettiin vuosittain verikokeita, tutkittiin kasvua ja kehitystä, tarkkailtiin taitotasoa sekä kyvyn ilmentymistä eikä Alice nähnyt tässä mitään poikkeavaa. Laitos ja sen työntekijät olivat hänen käsityksensä kodista sekä perheestä eikä kukaan ollut ilkeä, vaikkei myöskään varsinaisesti muovautunut läheiseksikään. Hänelle tuotiin runsaasti kirjoja, hankittiin maalaus- sekä piirrustustarvikkeita ja päivittäin hän pääsi käymään läheisillä talleilla ratsastamassa henkivartijan kanssa. Hän oli suorastaan onnellinen elämässään loistaen opetuksessa. Alusta alkaen tyttö oli ollut yhteistyöhaluinen ja helposti muovattavissa. Muutosta ei ollut millään muotoa näkyvissä vielä moneen vuoteen, sillä naiivina Alice uskoi maailman kirjoissa, elokuvissa ja sarjoissa olevan nimenomaan tarua eikä lähelläkään totuutta hänen itsensä kasvettua tutkimuslaitoksessa ja kuultua äidin hylänneen hänet saadakseen rahaa itselleen. Se oli Alicen näkemyksen mukaan normaalia tutkijoiden ollessa ystävällisiä, tarjotessa kaiken minkä hän tarvitsi ja opetuksen sekä kokeiden ollessa enemmän kuin mielenkiintoisia itseään haastavalle lapselle. Vasta 12 vuotta täytettyään alkoi Alice kyseenalaistamaan vähän kerrallaan asioita hänen päästessä yllättäen kaupunkiin näkemään todellisuutta. Maailma avartui yllättäen rajulla liikkeellä pienestä asuinhuoneistosta kokonaiseksi kaupungiksi, jossa auton ajaessa ympäriinsä hän näki yllättäen perheitä, ihmisiä kiirehtimässä töihin, julkista liikennettä, omakotitaloja, pilvenpiirtäjiä, kasinoja… Hämmennys oli valtava Alicen tuijottaessa maasturin ikkunasta maailmaa ja värien kirjon sokaistessa kaikkialla. Kaikki näytti uudelta ja vanhalta samaan aikaan, kysymysten risteillessä ajatuksissa kuin kilpa-autot konsanaan radalla. Nenä kiinni lasissa hän imi kaiken itseensä yrittäen kysyä kaikesta, saamatta kuitenkaan selkeitä vastauksia autoa ajavalta tutkijalta. Heidän päämääränsä oli sillä kertaa rahoittajien kokous, jossa Alice esiteltiin ihmelapsena kaikille paikallaolijoille. Eriväriset silmät keräsivät niin ihastusta, kauhistusta kuin puhdasta vihaakin ihmisissä lapsen havaitessa ne kaikki ihmisten auroissa ja kokous oli suistaa hänet raiteiltaan lapsen hakiessa ensi kertaa tukea tutkijalta sormien puristuessa tämän paidan helman ympärille. Mies, Harley Meadow nimeltään, muovautuikin ensimmäiseksi tukipilariksi Alicen elämässä, tämän nähdessä tilanteessa mahdollisuutensa.
Kokous muutti voimakkaasti Alicen elämää hänen nähtyä nyt mitä kaikkea hänen kykynsä kantoikin ja tutkijoiden ottaessa siitä nyt lisää selvää. Aiemmin oli luultu lapsen kykenevän vain tunnistamaan kyvynkantajat, mutta aurat olivat yllättäen muovautuneet rajummin niitä ollessa aivan erilaisessa ympäristössä kuin kliinisen valkoisessa maailmassa. Alicen elämään alettiin tuomaan aiempaa runsaammin vieraita ihmisiä ja hänen haluttiin pelkän näkemisen sijasta kommunikoida, lähestyä näitä. Kolmen vuoden aikana hänelle esiteltiin useita ihmisiä, mutta vasta 15-vuotiaana hän kohtasi kunnolla jonkun, jolla oli kyky. You are being used, stupid child! Vanhempi nainen oli aiheuttaa välikohtauksen sylkiessään sanat vasten Alicen kasvoja ja tavoitellessa tämän kurkkua, kokeen jäädessä siltä osin siihen. Alice ei ymmärtänyt itse tilannetta lainkaan ja Harleynkin vain sivuuttaessa sen jäi asia vaivaamaan häntä pidemmäksi aikaa. Sanat iskeytyivät alitajunnasta alituiseen mieleen, mutta samalla ne jäivät sivummalle Harleyn lisätessä yllättäen autoajeluita kaupungilla lisäten niihin mukaan puistossa käymisiä, elokuvateatterissa oloa, kauppakeskuksissa kiertelyä ja näyttäessä normaalia elämää teini-ikää kärsivälle Alicelle. Hän oppi asioita, joita oli aiemmin nähnyt vain elokuvissa ja luotti täysin Harleyn tukeen miehen ollessa jonkinlainen isähahmo tytölle. Maailma avartui runsaasti ja Alice jutteli, kertoi ja paljasti reissujen aikana kaiken, minkä ihmisissä näki olettaen kaiken olevan edelleen vain osa kokeita. Tietämättään hän antoi valtiolle noin kolmenkymmenen kyvyn omaavan sijainnin ja kasvot, osan kuollessa kiinniottoihin ja osan joutuessa tutkimuksen kohteiksi elävänä – eikä kaikkien kohdalla kyseessä ole kuitenkaan aivan samanlainen kokemus kuin mikä Alicella on. Monelta osin hän oli ihmiskoe, jossa pyrittiin kasvattamaan tottelevainen pieni apukäsi, jonka avulla voitaisiin valjastaa kykyjä omaavia valtion käyttöön eri osa-alueilla: poliisivoimissa, tiedustelussa, vakoilussa, sotatoimissa… Koe oli osoittautunut lupaavaksi ja nyt tavoitteena alkoi olla manipuloinnin seuraava vaihe muissa kohteissa. Tutkimuskohde 5391 oli osoittautunut menestykseksi kaikessa hiljaisuudessa ja Las Vegasin osasto sai valtiolta huomattavan tukiavustuksen jatkoa varten.
Menestys ei kuitenkaan voi jatkua ikuisesti, jonka Harley ja muut tutkijat saivat kokea rajulla kädellä. Luotto omiin kykyihin kasvoi liian korkeaksi eivätkä he huomanneet lainkaan, kuinka Alice oli alkanut vähän kerrallaan kyseenalaistaa tilannettaan kohdatessaan ihmisiä. Hän oli nähnyt riittämiin ulkomaailmaa ja alkoi yhdistää kaiken muun olevan lähempänä todellisuutta ja arkea kuin mitä hänellä itsellään oli. Viimeinen pisara kaikessa oli kahden kyvyn omaavan kohtaaminen näiden yrittäessä päästä karkuun ja käydessä melkein tyttöön itseensä käsiksi tämän täytettyä 18 vuotta. Kaikki ympärillä tuntui pirstoutuvan karkulaisten kohdattua vartijat, mutta sitä ennen nämä olivat kertoneet kaikenlaista ja syyttäneet Alicea kaikkien epäonnesta. Petturi, murhaaja, robotti… Lempeimmätkin syytökset iskivät kovaa saaden naiivin kuoren rikkoutumaan säröillen. Säröistä lähti todellisuus huokumaan niskaan Alicen oppiessa vähän kerrallaan mihin laitosta oikeasti käytettiin hänen lisäkseen. Sen sisällä oli kymmenen eri rakennusta ja yksikköä, joissa kussakin oli oma tavoitteensa. Hänen omansa oli kaikesta erillään ja karkumatkoillaan Alice oppi, miten Harleykin kuului kaikkeen muuhun. Kidutusta, ruumiita, manipulointia, aivopesua… Kaikki avautui vähän kerrallaan ja kulminoitua suunnitelmaan, joka sai koko laitoksen sekaisin. Erään ostoskeskusreissun aikana Alice katosi ihmisvirtaan, jättäen läheiseen roskikseen kantamansa tavarat ja hivuttautuessa alkukevään keskellä kadulla virtaavien ihmisten virtaan. Hän jäi kirjaimellisesti yksin kohtaamaan maailman karun todellisuuden taskussaan vain laitoksen tarjoama henkilöllisyystodistus, muutama seteli ja päällään olevat vaatteet. Oli suoranainen ihme, että naiivi tyttö kykeni millään muotoa selviytymään kaduilla, mutta samalla hän sai osakseen onnen erään vanhemman naisen opastaessa häntä alkuun. Leslie opetti katujen elämää kuukauden ajan, kunnes Alicen oli pakko paeta kaupungista laitoksen päästessä hänen jäljilleen. Nyt karkumatka on jatkunut oman aikansa ja Las Vegas vaihtunut useampaankin kaupunkiin tytön kulkiessa salamatkustajana junissa, liftatessa ja hankkiessa taskurahaa bussilippuihin sekä ruokaan. Vaatteet hän vaihtaa ajoittain lahjoituskeskuksissa, yönsä nukkuen siellä täällä ja yrittäessä löytää elämälleen suuntaa.
Menneisyys jättää aina arvet mennessään eikä Chloe ole millään muotoa poikkeus tähän. Jonathanin jälkeen on hänen ollut vaikeaa löytää itseään ja hän kokeekin monella tapaa edelleen olevansa vain varjo entisestä itsestään, joka haahuilee pimeydessä tarttuen kuin kerjäläinen konsanaan valon pilkahduksiin. Monella tapaa on helppoa esittää kaiken olevan kunnossa, mutta edelleen pelot ovat vahvasti arjessa läsnä. Ensinäkemältä Chloe on kuitenkin ystävällinen ja kohtelias, vaikka omaakin demoneistaan huolimatta vanhaa temperamenttiaankin tarpeen vaatiessa. Äidin opit ovat edelleen vahvana naisen selkärangassa, eikä tapakoulutus suinkaan ole antanut armoa kuohuvan temperamentin näyttämisessä. You need to always control yourself. Asioiden sanominen on usein helpommin sanottu kuin tehty ja etenkin Jonathanin jälkeen saattaa Chloe reagoida epävarmuutensa takia voimakkaammin kuin alun perin olisi halunnut. Hän ei anna muiden enää kävellä lainkaan ylitse, minkä on vakaasti päättänyt, jonka vuoksi röyhkeys usein saa näpäytyksen takaisin. Asiakaspalvelussa hän ei olekaan aina loistanut, koska hän ei yksinkertaisesti siedä tungettelevia asiakkaita millään muotoa ja pelot ottavatkin usein valtaa toimintatavoissa. Monet usein erehtyvätkin Chloen olevan rohkeampi kuin mitä hän todellisuudessa on tämän takia, vaikka hänen tavoitteensa onkin löytää jälleen kadotettu itsevarmuus omasta itsestään. Chloen kanssa ei suinkaan ole helppoa ystävystyä ja jopa työntekijöiltä se on vienyt aikaa. Alkuun hänen tavoite olikin pitää muut käsivarren mitan päässä, jossa epäonnistui lähes täydellisesti. Jopa kaupunkilaiset ovat saaneet murrettua vankkaa päätöstä, mutta loppujen lopuksi nainen kokee, ettei se ole ollut haitaksi. Mistylake on kaupunkina konservatiivinen ja asukkailla on vahva läheisten auttamisen tarve, vahvat suhteet keskenään ja sen avulla on hotelli otettu lämpimästi vastaan alun kankeuksien jälkeen. Nopeasti on myös Chloe oppinut kaupungin tavoille ja on nykyään vahva osa auttamisketjua, joka ongelmien sattuessa hylkää käsillä olevan tehtävän ojentaakseen käden kohti hukkuvaa.
Chloen suojamuurien taakse päästessä, kunkin tapauksen kohdella vaihtelevassa ajassa, löytää edelleen rikkonaisen pienen tytön, jolle äkkinäiset äänet ja väkivallan pelko ovat edelleen vahvasti läsnä. Hän yrittää näytellä rohkeaa ja sivuuttaa edelleen öitä piinaavat painajaiset, joten kynnys pyytää apua itselle on Chloen kohdalla hyvin korkea. Nainen mieluummin kiipeää itse katonrajan vaihtamaan lampun kuin delegoi työtä jollekin toiselle. Hän mieluummin vaihtaa itse laatat kylpyhuoneisiin kuin soittaa urakoitsijalle asiasta tai pyytää jota kuta työntekijää toimenkuvaan. Ei siis ole lainkaan yllättävää, että Chloe on juuri niitä henkilöitä, joita voisi kutsua työnarkomaaneiksi. Lepo on välillä toissijainen asia naisen tarttuessa toimeen ja päivän askareiden perään hän käy monesti kiinni vielä paperitöihinkin saadakseen tunnit mahdollisimman täyteen. Toimintatapa on osa Chloen yritystä paeta menneisyyttään edelleen, luottamuksen itseen sekä muihin kärsittyä kovan kolauksen. Kaikesta huolimatta hän asettaa läheiset itsensä edelle, hänellä on korkea oikeudentaju ja edelleen Chloe ei aina osaa asettaa omaa turvallisuuttaan kaiken edelle. Iästään huolimatta hän on hupsu, huumorintajuinen ja jopa uhkarohkeakin tapaus, joka on helppo yllyttää uusiin asioihin – asiasta riippuen toki – ja ystävänä hän on ehdottoman luotettava tarjoten olkapään aina sille, joka sitä tarvitsee. Hän on kaupungissa jo osa hyväntekijöitä auttaen kodittomia, soppajonoissa, kriisin sattuessa on avustamassa ja tarjoamassa tukea, luonnonkatastrofien myötä auttamassa jälleen rakennuksessa ja jonkun kadotessa järjestämässä etsintäpartioita. Jälleen tosin hänellä on paha tapa kahmia liikaa hommia, mutta jollain ihmeen kaupalla Chloe saa ne myös tehtyä minkä ikinä lupaakin. Hän on luotettava, rakastettava persoona, joka ei ole vielä löytänyt sitä oikeaa, sitä joka saisi viimeisetkin arvet parantumaan. Chloe ei uskalla ottaa viimeistä askelta parisuhteessa, jonka vuoksi äiti usein pohtiikin jääkö tytär vallan yksin (vai hankkiiko tälle uudestaan terapiaan ajan).
Tiivistetymmässä muodossa Chloe on monimutkainen persoona, jonka päähänpistoista ei aina tiedä. Hän ei jää kakkoseksi kenellekään, vaikka samalla pelko onkin elämässä vahvasti läsnä. Vaikka fyysiset arvet ovatkin parantuneet, ei neljää vuotta Jonathanin seurassa voi täysin pyyhkiä mennessään. Chloen suurin pelko on ehdottomasti ahtaat paikat, jonka vuoksi hän on asunnostaan remontoinut avoimen kokonaisuuden, jossa edes vessa ei ole pieni koppero. Toimisto on avoin, jossa lasiset pariovet ulos tuovat lisää tilaa. Samoin Chloe pelkää kohotettuja käsiä, vihaisia miehiä ja saattaa säpsähdellä äkkinäisille äänille. Hän ei juurikaan avaudu itsestään tuntemattomille eivätkä edes läheisimmät tiedä kaikkea, mutta on sen sijaan itse valmis ottamaan vastuuta muiden taakoista. Jollain tasolla hän on myös ehkä hemmoteltukin, koska rahaa on aina ollut eikä se ole loppumassa ihan heti edes hotellin remontin vuoksi. Kaikki on remontoitu viimeisen päälle, huonekalut kalliita ja jopa naisen korut ovat kaikki aitoja. Vaatteet eivät ole halvimmasta päästä ja vanhemmat edelleen huolehtivat pienestä prinsessasta kaiken kanssa. Hän on osannut irtautua entisestä luksuselämästä maalle, mutta joistain asioista ei luovuta. Vahvin piirre on toki, että Chloen kasvoilta näkee milloin asiat eivät mene hänen makunsa mukaan. Hän murjottaa, loukkaantuu, suutahtelee, mutta osaa myös pyytää jälkikäteen anteeksi. Perheen pieni prinsessa on monella tapaa monivärinen tapaus, mutta samalla kuitenkin suloinen pakkaus, joka vaatii vain oikean henkilön avustamaan hänet kuorestaan kukoistukseen.
Chloe on pienikokoinen, sirorakenteinen nainen, jonka kermanvaaleassa ihossa on kevyt kullanvivahde. Korealaiset piirteet ovat vahvasti periytyneet äidiltä, suurien silmien ja täyteläisten huulten kaunistaessa pyöreän mallisia kasvoja. Näyttävin piirre naisessa on ehdottomasti hänen hiuksensa, jotka luonnollisen värisinä ovat lähes mustat ja ovat parhaimmillaan yltäneet reisiin asti. Nykyään nainen suosii enemmän alaselkään yltävää mittaa, vaikka ajoittain päähänpistoja saadessaan saattaakin eksyä kampaajalle muokkaamaan hiustyyliä johonkin suuntaan. Lähes virheetön iho kasvoissa on huolellisen ihonhoidon tuotetta varhaisesta teini-iästä alkaen ja rutiini on pysynyt samana päivittäin ollen osa naisen päivää. Sopusuhtaiset kasvot ovat keränneet monesti kehuja, jatkuen aina hoikkaan kaulaan sekä kapeisiin harteisiin. Siroudestaan huolimatta ei Chloe kuitenkaan ole luiseva, vaan enemmän kehoa voisi kuvata jänteväksi. Ahkera työnteko hotellilla on saanut lihakset vahvistumaan ja kiinteytymään, eikä hän suinkaan jätä päivittäistä aamujuoksuaan koskaan tekemättä järvilenkin muodossa. Hyvä kun häntä sairaana ollessa saa pysymään vuoteessa ilman kahleita. Jäntevyyden lisäksi on hän myös hyvin notkea ja olemus tuo monesti ihmisille mieleen jollain tapaa kissan. Liikkeissä on lähes kadehdittava sulavuus, varmuus ja ketteryys, joka harvoin rikkoutuu – edes naisen kiipeillessä katolla tai keikkuessa tikapuiden varassa vaihtamassa lamppua katonrajassa.
Vaatetustyyliltään Chloe on muovautunut enemmän arkiseen ja käytännölliseen. Perheensä luona asuessaan oli pukeutuminen aina muodin mukaista, tyylikästä ja edustavaa, Jonathanin kanssa seksikästä ja prameaa, mutta Mistylakeen saavuttuaan päätyi Chloe mukautumaan kaupungin arkeen. Tiukat farkut, treenivaatteet, t-paidat ja flanellit… Rento kokonaisuus menee nykyään tyylikkyyden edelle kaikessa, vaikka vaatteet eivät onnistukaan piilottamaan luonnollista, ei kuitenkaan näyttävää, kauneutta mukanaan. Ajoittain Chloe toki laittautuu kyläjuhliin osallistuessaan, saaden usein maininnan kaupunkitytön roolistaan, mutta ei hänkään ole kokonaan halunnut jättää menneisyyttä taakseen. Vaikka kesämekot ovatkin epäkäytännöllisiä hotellin arjessa, voi niitä silti käyttää aina tilaisuuden tullen vahvistamaan omaa paranemisprosessia. Hän haluaa edelleen välillä tuntea itsensä kauniiksi, eikä se aivan onnistu käsivarsia myöten mullassa tai maaliläikkien verhoamana. Korut ovat monelta osin jääneet kokonaan Chloelta pois ja nykyään hän käyttää lähinnä isoäidiltä perimiään kultaisia, timantein koristeltuja roikkuvia korvakoruja, jotka näyttävät kirsikankukilta. Hänellä on toki useita muitakin perintönä, mutta osan hän jätti vanhemmilleen ja osa on piilotettuna oman asunnon kassakaapissa muiden tärkeiden asioiden kanssa. Meikin osalta hän harvoin räväyttää arkena, jollei erikseen ole moisella tuulella, vaan saattoi jopa treffeille mennessä hyödyntää arkimeikkiään. Tilaisuudet ovat eri asiansa, mutta muuten hän ei ehosta juurikaan kasvojaan – mitä hyötyä moisesta edes olisi aherruksen keskellä.